perjantai 15. lokakuuta 2010

Slow-bloggausta

Sattuipa silmiin kaksi hyvää englanninkielistä blogikirjoitusta, jotka ottivat kantaa siihen, mikä erottaa hitaan blogin niistä muista. Tästä postauksesta löytyy kymmenkohtainen slow-bloggauksen manifesti. Hienoa zen-näkökulmaa bloggaukseen tarjoaa tämäkin kirjoitus, jossa tämä (vasta 19-vuotias!) bloggaaja tiivistää hienosti zen-blogin idean:

Zen-bloggaaja luo omat sääntönsä. Hän kirjoittaa vain silloin kun haluaa, niin pitkiä kirjoituksia kuin haluaa ja ainoastaan omista syistään.

Molempien kirjoittajien mielestä bloggauksen ilon suurin sabotoija on takertuminen palautteeseen: kommenttien määrään, lukijoiden määrään tai erilaisiin listautumisiin blogiluetteloissa. Slow-blogin kirjoittamisen tärkein periaate on, että sitä kirjoitetaan itselle. Tällöin se myös todennäköisimmin tavoittaa muut samanhenkiset. Sillä ei ole väliä onko heitä yksi vai tuhat. Blogi pysyy slow-käytössä, jos unohtaa kokonaan yleisöt ja käyttää sitä luovuustyökaluna itselle. Ja kun yhden blogin aika on ohi, sen voi vain lopettaa.
Slowblogs-blogin kirjoittaja Monna, joka tunnustaa olevansa addiktoitunut erilaisiin oman blogin seurantamenetelmiin kuten Feedburneriin (ei aavistustakaan mikä se on), on huomioinut, että aina, kun hän postaa tietystä aiheesta, kävijämääriin tulee piikki. Blogioppaat korostavat seurannan tärkeyttä juuri tällä ajatuksella: kun on saanut selville, mikä aihepiiri blogiyleisöön ”iskee”, tämänkaltaista sisältöä pitäisi ruveta pikaisesti tuottamaan blogiin lisää.
Tämä tuo mieleeni sen, mitä meille toimittajille on jo pidempään toimintaohjeena tyrkytetty: ihmisille pitää tarjota sitä, mitä he haluavat. Juttujen on muka aina oltava lyhyitä, kaikkien ymmärrettäviä, helposti sulatettavia ja sellaisia, että myyttinen ”viimeinenkin peräkylän täti” ne tajuaa. En ole koskaan uskonut tähän. Itse ainakin ostaisin mielummin lehden, jossa on kaksi pidempää, ajatuksella kirjoitettua reportaasia kuin kaksikymmentä pinnallista pätkäjuttua.
Edellistä, niinikään slow-aiheista blogia pitäessäni huomasin suosituimman postaukseni käsitelleen Lindexin lastenvaate-alessa repsahtamistani. Mitä tästä pitäisi päätellä? Olisiko minun pitänyt kirjoittaa lisää Lindexistä, tai jopa siirtyä kokonaan lastenvaatebloggauksen puolelle (mikä on meikäläiselle täydellinen EVVK-aihe)? Monet omasta mielestäni paljon paremmat postaukseni eivät saaneet yhtään kommenttia, mutta päätyivät sitten lopulta kirjaani.
Yksi lapsistani halusi vastikään aloittaa blogin. Aluksi bloggaaminen oli hänestä innostava ja hauska keino keräillä mietteitään. Blogi oli minustakin hurjan hieno. Sitten hän keksi bloggerin tilastotyökalun ja alkoi seuraamaan kuinka moni lukee hänen kirjoituksiaan. Italianserkkua lukuunottamatta ei kukaan! Intonsa sammui siihen.
Tänään, sairaspäivällä (jo kaksi lapsistamme kipeänä), voisin yrittää houkutella lasta jatkamaan blogiuraansa. Tällä kertaa vain ja ainoastaan omaksi ilokseen.
Tuli palaa takassa ja luntakin satelee, pikkuhahtuva kerrallaan. Lämmintä viikonloppua kaikille!
ps. Parin kuukauden takaisesta aloittamisestani kävijöitä on osunut tähän blogiin jo lähes 4000, hip hei! Mutta nyt kyllä unohdan kokonaan nämä seurailut…:-)

Sairaspäivänä kaikki on hidasta.

9 kommenttia:

  1. Mistä sellaisen seurantajutun ees löytää? En ole oikein tajunnut tuota näkökulmaa... blogini on päiväkirjani, akustista päiväkirjaa en ole pystynyt pitämään vuosiin paitsi luostarissa ollessani. Ihana lisä on ihmiset joita bloggaus tuo elämäni varrelle. Sitä ei akustiselta tohtisi toivoakaan ;)

    Hyvää, parempaa, parasta ja hidasta viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Se taitaa Maahiska sinullakin sijaita tuolla Tilastot-kohdassa, kun sinulla näyttää myös olevan bloggerin pohja. Nyt vaan itsekuria, ettei sinne enää eksy kurkkimaan.:) Ja paljon terveisiä ihanaan Valamoon!

    VastaaPoista
  3. Oo, minäkään en tiennyt mitään mistään tilasto-jutuista. Itse olen huomannut ahdistuvani ja rasittuvani ihan kauheasti siitä, jos hetkeksikin hairahdun blogeilussa markkinoinnin puolelle. Se mikä oli kivaa ja omaa, onkin kohta työtä. Paitsi että ilman palkkaa. :)

    VastaaPoista
  4. Tuo on totta. Vaikka tämäkin blogi perustettiin tiedottamaan kirjastani, vannon täten, että mainostus rajoittuu tuohon yhteen oikean yläkulman lauseeseen.:)Bloggaus on minulle nautinnollista vastapainoa lehtityölle juuri siksi, että tämän ei ole "pakko" olla sitä tai tätä, vaan tämä voi olla mitä vain. Edellistä blogiani tein palkallisena sivutyönä, joten nuo seurantatilastot oli pakko ottaa huomioon. Siihen verrattuna henkilökohtainen blogi on ihanaa vapaa-aluetta.

    VastaaPoista
  5. sitä on joskus erehtynyt luulemaan, että oma elämä on kiinni muiden kommenteista tai siitä nauravatko he jutuilleni...tai kunka moni tykkää...ONNEKSI on tajunnut (vihdoin) ettei se niin ole, ja osaa olla onnellinen ihan itsestään :) tervehtyvää viikkoa itse kullekin. T: Leena

    VastaaPoista
  6. Olen paljon pohtinut tätä bloggaamista ja uteliaana ihmisenä kyllä myös seuraan blogini kävijämääriä.

    Huomaan myös ne kävijäpiikit. Huomaan tietyn kaavan siinä, millaiset postaukset aiheuttavat kävijäpiikin, mihin blogiin kommentoiminen aiheuttaa niitä ja millaisia postauksia nämä kävijät käyvät katsomassa. On ihan selkeitä trendejä havaittavissa. Olen usein meinannut kirjoittaa aiheesta, mutta jättänyt sohimatta asiaan.

    En anna kävijätilastoiden seuraamisesta saadun informaation vaikuttaa itseeni. En kirjoita blogiani lukijoiden vuoksi. Markkinointialan ihmisenä kyllä tiedän, millä keinoilla voisin tehdä blogistani suositun. En halua sitä. Haluan kirjoittaa itseni vuoksi ja haluan pitää blogia, koska uskon sen mahdollistavan sieluntovereiden löytymisen. Sen yhden edes.

    Olen myös huomannut monen mielenkiintoisen blogialun muuttuvan jossain kohtaa suosion kalasteluksi ja se tekee blogista lähes aina tylsän ja persoonattoman. Joskus se on erittäin systemaattista ja silmiin pistävää. Ja toimii. AINA! Ehkä jotkut saavat siitä tyydytystä, joten mikäpä siinä.

    VastaaPoista
  7. Kiva kun löysit tänne, Junikan. Kiinnostava tuo viimeisen kappaleen havaintosi. Kuulostaa samalta ilmiöltä kuin miksi tietyt suosiota saaneet originellit bändit alkavat jossain vaiheessa kuulostaa tasapaksuilta ja persoonattomilta...Kun "maineen" makuun on päässyt, ei uskalleta enää ottaa mitään riskejä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä. En malttanut olla ottamatta toista linkkiäkin uusiokäyttöön.

    VastaaPoista
  9. Kiva kun löysit tänne Liisa ja minä sitä kautta löysin sinun blogisi. Kovin samanlaisia juttuja pohditaan. Jään seurailemaan.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.